Kieli- ja kommunikaatiohäiriöt


Autismin kirjon henkilöillä kielen ymmärtäminen perustuu usein konkretiaan ja rakentuu useimmiten visuaaliselle informaatiolle, mutta joillakin autismin kirjon henkilöillä ensisijainen oppimistyyli voi olla myös auditiivinen. Autismin kirjon henkilöiden kommunikointia tuetaan useimmiten visuaalisin keinoin. Tällaisia keinoja voivat olla esimerkiksi esineet, kuvat, kirjoitetut sanat ja viittomat. Useimmat autismin kirjon henkilöistä hyötyvät selkeästi strukturoiduista päivä- ja toimintajärjestyksistä, joissa hyödynnetään edellämainitun kaltaista visuaalista materiaalia. (Kerola & Kujanpää 2009, 59-60.)

Auditiivisen informaation vastaanottokyvyn poikkeuksellinen kehitys voi johtaa fonologisen prosessoinnin vaikeuksiin. Auditiivinen informaatio voi jäädä toisiinsa liittymättömiksi yksityiskohdiksi ja auditiivinen kieli jää kehittymättä. Autismin kirjon henkilö saattaa tästä johtuen keskittyä enemmän visuaaliseen informaatioon ja auditiivinen jää vähemmälle huomiolle. Tämä johtaa kommunikoinnin vaikeuksiin, sillä suuri osa informaatiosta tulee kuitenkin auditiivista kautta. Tämä saattaa johtaa turhautumiseen ja haastavaan käyttäytymiseen. (Kerola & Kujanpää 2009, 60.)

Autismin kirjon henkilöiden puhe perustuu usein mekaaniseen muistiin, ulkoa opittuihin fraaseihin, näköaistiin, toistuviin tilanteisiin ja konkretiaan. Autismin kirjon ihmisiä tukevan opetuksen ja kuntoutuksen yhtenä päämäränä on pyrkiä puheen kehittämiseen. Opetuksen ja kuntoutuksen tukena käytetään puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (AAC) kuten kuvia ja viittomia. Autismin kirjon henkilöillä esintyy ekolaliaa eli kaikupuhetta, joka kertoo siitä, ettei henkilö ymmärrä sanoja, joita hän toistaa. (Kerola & Kujanpää 2009, 61-63.)

Puheen tuottamisen psykomotorinen vaikeus, dyspraksia, tuottaa usein autististyyppistä käyttäytymistä. Jos henkilö ei pysty tuottamaan puhetta, vuorovaikutus vaikeutuu tai sitä ei ole. Kun henkilö ei saa viestiään perille, saattaa hän ryhtyä turvautumaan haastavaan käytökseen tahtonsa läpi saamiseksi. Siksi yksi tärkeimmistä tehtävistä on taata mahdollisuus vuorovaikutteiseen kommunikaatioon. (Kerola & Kujanpää 2009, 63.)

Koska tietyssä tilanteessa opitut taidot harvoin automaattisesti siirtyvät autistisella lapsella toiseen tilanteeseen, edellyttää se hänen kanssaan toimivilta aktiivista osallistumista taitojen siirtämiseen ja yleistämiseen. Autistiselle lapselle tulee tarjota vuorovaikutuskokemuksia päivittäin, sillä hän ei välttämättä poimi niitä itse. Hänelle täytyy tarjota konkreettisia ja ymmärrettäviä kommunikointitilanteita. Koulun päiväohjelmassa tulee olla riittävästi väljyyttä lapsesta itsestään lähtevälle vuorovaikutukselle. Kommunikointitilanteita luodaan tietoisesti arjen lomaan sekä käytetään harkittua turhauttamista. Lähtökohtana ovat aina lapsen omat taidot, joita hyödynnetään eri tilanteissa. Niitä pyritään muokkaamaan ja kehittämään entistä toimivammiksi ja monipuolisemmiksi. Myös sattumanvaraiset toiminnat voidaan tulkita kommunikointiyrityksiksi, niihin reagoidaan ja vastataan niin kuin kyseessä olisi ollut tarkoituksellinen kommunikointiyritys (vrt. PRT). (Hakala, Hyrkkö, Manninen, Oesch, Salo & Siikanen 2001, 156–157.)


Kommunikoinnin opettamiseksi ja tukemiseksi on olemassa erilaisia menetelmiä, joista voitaisiin mainita mm. PECS, PRT, pikapiirtäminen, kommunikaatiokansiot ja fasilitointi.